«

»

joulu 02

Varomatonta seksiseuraa


Nyökkään. Hän nuolee korvaani. En pidä siitä, mutta sitä en anna hänen huomata. Hänen mielestään se on äärimmäisen seksikästä. Hän kuvittelee niin paljon, ja minä annan hänen kuvitella. Itse olen kokenut keskinäiset vaikenemisemme hetket piinalli­siksi, ne ovat aivan kuin painostaneet minua sano­maan jotain, esittämään jotain; olen tuntenut joutu­neeni pulaan.

”Olen niin iloinen siitä että yritin! Sinä olet kiltti. Olet vahva olematta kuitenkaan raaka…” Minä ajattelen: Miten hänen kaltaistaan naista on niin helppo petkuttaa? Ja vastaan itse, että ehkäpä juuri hänen kaltaisiaan naisia onkin helppo petkuttaa, koska he etsivät miehistä seksiseuraa ja haluavat niin mielellään löytää. Minun ei suinkaan ole vaikea olla hänelle ”kiltti”, sillä minun tarvitsee vain soveltaa varkaan tarkkaavaisuutta, ottaa huomioon hänen toiveensa ja täyttää ne ennen kuin hän ehtii ilmaistakaan niitä. ”Kilttinä” oleminenkin on eräänlaista varastamista. ”Kiltteys” ei minulle paljon maksa niin kauan kuin saan itse päättää kuinka ”kiltti” minä olen.

”Minun on kohta lähdettävä”, minä sanon. Alan tuntea olemuksessani sellaista hyvän oloni turmele­vaa levottomuutta, jota usein tunnen jonkin huoneis­ton tyhjennettyäni ennen kuin lähden käytävään ja portaisiin hakemaan seksiseuraa.

”Niin, ehkä se on parasta.” Hän epäröi. Hän ei tah­toisi minun lähtevän, hän pitää kiinni onnentunteesta. Hän on kuin harrastelija:

”Sinun kanssasi oli niin hyvä olla…”

Ja vielä:

”Sinun ei pidä uskoa, että minä ilman muuta ma­kaan kaikkien kanta-asiakkaiden kanssa! Ei, harrastan todella harvoin seksiä!”

”Ethän toki — sinähän valitsit minut sen vuoksi, että minä olin ainoa, joka ei yrittänyt udella tietoja sinusta.”

”Sinä et ole hullumpi!” Hän on haavoittumaton, mutta silti niin seksikäs.

”Mutta nyt on jo myöhä. Minun täytyy todella mennä kotiin.”

”Se on ehkä parasta. Peik on kenties valveilla, raukka. Hän on mustasukkainen kuin koira…”

”Onkohan hänellä siihen kenties hieman syytä­kin?”

”Ei ennen kuin nyt. Kunniasanalla! Vaikka kyllä hän hyvin olisi sen ansainnut. Noiden niinsanotusti vapaamielisten tyyppien mielipiteet eivät suinkaan ole sellaisia kuin ne näyttävät olevan. Huh, nyt minä olen ilkeä hänelle. Olihan hän kesällä minun vihreä ja rehevä saareni. Mutta nyt onkin tullut syksy…”

”Niin, kesällä sitä tekee merkillisiä asioita. Samoin kuin syksylläkin.”

Minä ajattelen, että makaaminen naisen kanssa täällä olohuoneessa kaverin vaaniessa lukitsematto­man oven takana oli ollut yhtä varomatonta kuin te­levision varastaminen Roasta ja sen vieminen pois taksilla.

”Emmehän me ole naimisissa”, hän sanoo meidän pukeuduttuamme. Vastaan käsittäneeni asian.

”Minäkin olin naimisissa, mutta se meni päin hel­vettiä. Emme edes harrastaneet loppuaikana seksiä. Yhdeksän vuoden jälkeen. Minä vain lähdin tieheni, en kestänyt enää. Mies oli oikea riiviö. Minä vain lähdin sanomatta mitään. Minun olisi tietysti pitänyt järjestää kaikki muodollisuudet… Minulla on kahdeksanvuotias tytär, hän on miehen luona. Jos olisin järjestänyt asian asianajajan avustuksella, niin ehkäpä… Mutta en uskaltanut, en uskaltanut tavata miestäni. Hän on niin vahva. Hän harjoittaa voimi­aan. Hän saattaa olla niin väkivaltainen…»

Hän on selvästi iloinen saadessaan puhua, hänkin, kuin sikseen tulee.

Sanon että minun on mentävä. Puristan häntä lu­jasti itseäni vasten, tuota seksikästä vartaloa, jota en voinut va­rastaa muuta kuin muutamaksi tunniksi. Ulkona jal­kakäytävällä minut valtaa halu nauraa ääneen ja huutaa!

seksin harrastaminen